Metson soidin on metsäisellä alueella, ja laajimmillaan voi käsittää jopa satoja hehtaareita. Alue muistuttaa rakenteeltaan piirakkaa, jonka keskiosassa, soidinkeskuksessa, soidin huipentuu ”naarasviikon” aikana vapun tienoilla. Soidinkeskuksen ympärillä ovat kukkojen päiväreviirit – kullakin kukolla oma piirakanpalansa.
Varsinainen soidinkeskus olisi hyvä jättää hakkuiden ulkopuolelle. Sen ympärillä suoritettavat päätehakkuut tulisi rajata mahdollisimman pienialaisiksi ja kapeiksi. Hakkuualueiden ”turhaa” raivaamista tulisi välttää – kuusialuskasvustoa säästämällä luodaan suojaa petojen katseilta. Jatkuvapeitteisestä metsänkäsittelystä on soitimen säilymisen kannalta etua. Mikäli osassa soidinaluetta metsää käsitellään liian voimakkaasti, saatetaan se osa hylätä. Myös soidinkeskus saattaa siirtyä toiseen paikkaan, mikäli seutu käy sopimattomaksi. Koska metson soidinalue on laaja, edellyttää sen huomioiminen metsänkäsittelyssä yli tilanrajojen menevää suunnittelua ja yhteistyötä maanomistajien välillä.
Soidinalueilla ja muuallakin tulisi metson hakomismännyt säästää hakkuissa. Ne tunnistaa harsuuntuneesta ulkonäöstä ja usei niiden alta löytyy metson ulostetta. Pötkylät ovat noin 5 cm pitkiä, ja linnun talviravinnosta kertoo niissä silmin havaittavat männyn neulasten jäänteet.
Metso käyttää samoja mäntyjä ruokailuun talvesta toiseen. Näiden puiden neulaset ovat maistuvampia ja tavanomaista paremmin sulavia, kuin männyissä keskimäärin. Tällainen mänty on oiva valinta säästöpuuksi
Monitavoitteinen täsmämetsänhoito yhdistää ja hyödyntää eri metsänhoidon vaihtoehtoja monipuolisesti. Kaikki perinteiset metsänhoidon toimenpiteet kuuluvat täsmämetsänhoidon menetelmiin, mutta niitä pyritään hyödyntämään ottaen huomioon paikalliset olosuhteet ja ympäristötekijät sekä samalla vastaamaan kestävän metsätalouden vaatimuksiin.
Täsmämetsänhoidon pääasiallinen tavoite on ympäristön ja ilmaston kuormituksen minimointi. Täsmämetsänhoidolla on mahdollista varautua ilmaston lämpenemiseen ja sen mukanaan tuomiin tuhoriskeihin metsissä. Kun esimerkiksi viljeltävä puulaji valitaan aina kasvupaikan ominaisuuksien ja kosteusolosuhteiden mukaan ja metsiä kasvatetaan monipuolisen sekapuustoisina, vältytään tuhoalttiilta yhden puulajin metsiköiltä.
Metsäkeskuksen, Luonnonvarakeskuksen, Turun yliopiston ja ammattiopisto Livian yhteisessä hankkeessa toteutettiin malliesimerkkejä ilmaston ja ympäristön kannalta kestävästi suunnitelluista, kohdistetuista ja toteutetuista metsänhoitotoimenpiteistä.
Kyseinen hanke oli osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta.
Hankkeen fyysisten demonstraatioiden kohdealueena toimivat Livian (noin 640 ha) ja Turun yliopiston Luonto2100-rahaston (noin 25 ha) omistuksessa olevat metsäalueet Varsinais-Suomessa.
Demonstraatiokohteet sijoittuivat Peimarin koulutuskuntayhtymän havaintometsiin ja Turun yliopiston omistamaan metsään. Demonstraatiokohteiden toimenpiteiden suunnittelussa ja valmistelussa sovellettiin sekä tutkimustietoa että eri erityisalojen tutkijoiden ja asiantuntijoiden osaamista.
Malliesimerkeissä demonstroitiin useita laajoja teemakokonaisuuksia: metsän uudistamista, taimikonhoitoa, hakkuiden toteutusta, jatkuvaa ja jaksollista kasvatusta, suometsänhoitoa, riistametsänhoitoa, luonnonhoitoa ja vesiensuojelua. Kaikkien teemojen demonstraatiokohteiden toteutusta yhdisti pyrkimys ilmastokestävyyteen ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.