Täsmämetsänhoito

Hakkuiden toteutus

Kohteessa toteutettiin:

  • Harvennushakkuun luonnonhoito

  • Sekapuustoisuutta säilyttävä harvennushakkuu

Pääkuvan paikka

Varttuneen kasvatusmetsän harvennus osana metson soidinaluetta helpottaa myös pienempiä siivekkäitä.

Osana metson soidinaluetta (kohde 11) harvennettiin noin 1 ha varttunutta kasvatusmetsää. Kuvion rehevyys vaihteli mustikkatyypistä lehtomaiseen kankaaseen. Tarkoitus oli säilyttää metsurityönä tehtävässä hakkuussa pohjan kuusialikasvos. Kohde sopii myöhemmin käsiteltäväksi poimintahakkuulla. Eri-ikäisrakenteisuus sopii metson soidinalueelle hyvin.

Hakkuussa suosittiin varsinkin rehevämmässä alareunassa rauduskoivua sekä kuusia. Korkeammalle kohdalle jäi lähes puhdas männikkö.

Noin hehtaarin kuviolta kertyi puuta 71 m³. Yli puolet kertymästä oli mäntykuitua. Loppu jakaantui tasan mäntytukin ja koivukuidun kesken.

Kuviolle jätetty alikasvos toimii sellaisenaan suojatiheikköinä. Ennen harvennusta kuviolle merkattiin useita säästöpuuryhmiä. Pääpaino oli koivuryhmissä. Metsurihakkuusta johtuen tekopökkelöitä alueelle ei voitu jättää.

Tiaiset ovat hyvän metsänhoidon indikaattoreita. Varsinkin metsä- eli hömötiaisten määrä on laskenut voimakkaasti 1900-luvun loppupuoliskolta lähtien.  Ennen niin yleinen hömötiainen karttaa avoimia alueita, eivätkä nuoret metsät sovi talvireviiriksi. Se talvehtii varttuneissa kuusivaltaisissa sekämetsissä. Lehtipuustolla on viihtyvyyteen merkittävä vaikutus. Kesäaikaan lehtipuiden lehdillä viihtyy valtava määrä erilaisia mittarimatoja, jotka muodostavat pääosan tiaisten ravinnosta. Hömötiainen rakentaa vuosittain uuden pesän, joten nopeasti lahoavat lehtipuusta tehdyt tekopökkelöt ovat hyvää tinttimetsänhoitoa. Pönttöihin metsätiaista on vaikea huijata – muille tiaisille ne voivat kyllä kelvata.

Ennen ja jälkeen

Ennen
Jälkeen

UKK — Lue lisää täsmämetsänhoidosta

Ilmakuva kunnostetusta purosta

Monitavoitteinen täsmämetsänhoito yhdistää ja hyödyntää eri metsänhoidon vaihtoehtoja monipuolisesti. Kaikki perinteiset metsänhoidon toimenpiteet kuuluvat täsmämetsänhoidon menetelmiin, mutta niitä pyritään hyödyntämään ottaen huomioon paikalliset olosuhteet ja ympäristötekijät sekä samalla vastaamaan kestävän metsätalouden vaatimuksiin. 

Täsmämetsänhoidon pääasiallinen tavoite on ympäristön ja ilmaston kuormituksen minimointi. Täsmämetsänhoidolla on mahdollista varautua ilmaston lämpenemiseen ja sen mukanaan tuomiin tuhoriskeihin metsissä. Kun esimerkiksi viljeltävä puulaji valitaan aina kasvupaikan ominaisuuksien ja kosteusolosuhteiden mukaan ja metsiä kasvatetaan monipuolisen sekapuustoisina, vältytään tuhoalttiilta yhden puulajin metsiköiltä.

Metsäkeskuksen, Luonnonvarakeskuksen, Turun yliopiston ja ammattiopisto Livian yhteisessä hankkeessa toteutettiin malliesimerkkejä ilmaston ja ympäristön kannalta kestävästi suunnitelluista, kohdistetuista ja toteutetuista metsänhoitotoimenpiteistä.

Kyseinen hanke oli osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta.

Hankkeen fyysisten demonstraatioiden kohdealueena toimivat Livian (noin 640 ha) ja Turun yliopiston Luonto2100-rahaston (noin 25 ha) omistuksessa olevat metsäalueet Varsinais-Suomessa.

Demonstraatiokohteet sijoittuivat Peimarin koulutuskuntayhtymän havaintometsiin ja Turun yliopiston omistamaan metsään. Demonstraatiokohteiden toimenpiteiden suunnittelussa ja valmistelussa sovellettiin sekä tutkimustietoa että eri erityisalojen tutkijoiden ja asiantuntijoiden osaamista.

Malliesimerkeissä demonstroitiin useita laajoja teemakokonaisuuksia: metsän uudistamista, taimikonhoitoa, hakkuiden toteutusta, jatkuvaa ja jaksollista kasvatusta, suometsänhoitoa, riistametsänhoitoa, luonnonhoitoa ja vesiensuojelua. Kaikkien teemojen demonstraatiokohteiden toteutusta yhdisti pyrkimys ilmastokestävyyteen ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.