Kohteessa toteutettiin:
Kirjanpainajat parveilevat touko-kesäkuussa ja iskeytyvät kuusipuutavaraan, tuulenkaatoihin tai eläviin heikentyneisiin kuusiin. Kuusissa naaraat ja myöhemmin kuoriutuvat toukat syövät nilakerrokseen käytäviä – syömäkuvio on tyypillinen lajille. Nestevirtauksen heikkeneminen nilakerroksessa heikentää ja tappaa puun.
Kohteessa entisellä maatalousmaalla kasvavassa 55- vuotiaassa kuusikossa havaittiin 2023–24 kirjanpainajatuhoja. Puusto on hyväkasvuista, aikanaan luontaisesti hieskoivikon alle syntynyt, mutta useamman tekijän yhteisvaikutuksena se altistui hyönteistuhoille: naapuritilalla on tehty laajoja hakkuita, jonka seurauksena valaistus- sekä tuuliolot muuttuivat, soistumisen seurauksena kasvuolosuhteet olivat heikentyneet, sekä kuvion reunassa oli muutamia tuulenkaatoja.
Kuviolla suoritettiin talvella 2024 poimintahakkuu, jossa noin 0,7 ha alalta korjattiin 13 m³ kuolevia ja sairastuneita puita. Aikaisemmin kuolleet pystypuut ja maapuut jätettiin korjaamatta. Pohjapinta-alaksi jäi 18 m². Päätehakkuun sijaan puustoa päätettiin kasvattaa edelleen – puusto oli tyvilahosta vapaata historiansa ansiosta. Poistettujen puiden paikalle muodostui pienaukkoja, joissa jo nyt on runsas kuusialikasvos. Kuvio voidaan muuttaa pienaukkohakkuilla ja yläharvennuksella eri ikäisrakenteiseksi.
Monitavoitteinen täsmämetsänhoito yhdistää ja hyödyntää eri metsänhoidon vaihtoehtoja monipuolisesti. Kaikki perinteiset metsänhoidon toimenpiteet kuuluvat täsmämetsänhoidon menetelmiin, mutta niitä pyritään hyödyntämään ottaen huomioon paikalliset olosuhteet ja ympäristötekijät sekä samalla vastaamaan kestävän metsätalouden vaatimuksiin.
Täsmämetsänhoidon pääasiallinen tavoite on ympäristön ja ilmaston kuormituksen minimointi. Täsmämetsänhoidolla on mahdollista varautua ilmaston lämpenemiseen ja sen mukanaan tuomiin tuhoriskeihin metsissä. Kun esimerkiksi viljeltävä puulaji valitaan aina kasvupaikan ominaisuuksien ja kosteusolosuhteiden mukaan ja metsiä kasvatetaan monipuolisen sekapuustoisina, vältytään tuhoalttiilta yhden puulajin metsiköiltä.
Metsäkeskuksen, Luonnonvarakeskuksen, Turun yliopiston ja ammattiopisto Livian yhteisessä hankkeessa toteutettiin malliesimerkkejä ilmaston ja ympäristön kannalta kestävästi suunnitelluista, kohdistetuista ja toteutetuista metsänhoitotoimenpiteistä.
Kyseinen hanke oli osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta.
Hankkeen fyysisten demonstraatioiden kohdealueena toimivat Livian (noin 640 ha) ja Turun yliopiston Luonto2100-rahaston (noin 25 ha) omistuksessa olevat metsäalueet Varsinais-Suomessa.
Demonstraatiokohteet sijoittuivat Peimarin koulutuskuntayhtymän havaintometsiin ja Turun yliopiston omistamaan metsään. Demonstraatiokohteiden toimenpiteiden suunnittelussa ja valmistelussa sovellettiin sekä tutkimustietoa että eri erityisalojen tutkijoiden ja asiantuntijoiden osaamista.
Malliesimerkeissä demonstroitiin useita laajoja teemakokonaisuuksia: metsän uudistamista, taimikonhoitoa, hakkuiden toteutusta, jatkuvaa ja jaksollista kasvatusta, suometsänhoitoa, riistametsänhoitoa, luonnonhoitoa ja vesiensuojelua. Kaikkien teemojen demonstraatiokohteiden toteutusta yhdisti pyrkimys ilmastokestävyyteen ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.